Unkarilaisille vuoden 1848 vallankumous ja sitä seurannut vapaustaistelu ovat yhä elävää historiaa. Tapahtumien kronologia ja merkitys opitaan koulussa ja kotona, kaikki ovat osallistuneet noiden tapahtumien juhlintaan eri tavoin, niistä on tullut olennainen osa unkarilaista kansallista identiteettiä. Meille suomalaisille Batthyány, Kossuth, Petőfi, Széchenyi tai Tancsis ovat neutraaleja henkilöitä. Unkarilaisille asia on toinen: kullakin oli oma roolinsa ja omat ihanteensa.

Eri aikoina eri henkilöt tavoitteineen ja ajatuksineen on nostettu etualalle sen mukaan, mikä kulloinkin on katsottu poliittisesti tarkoituksenmukaiseksi. Näin vuoden 1848 merkitykseen kytkeytyy myös seuraavien 166 vuoden suhtautuminen noihin tapahtumiin. On ollut aikoja, jolloin koko vuoden 1848 vallankumous on haluttu tarkoituksenmukaisuussyistä marginalisoida tai jopa ”unohtaa”. Valtiovallan tai virallisen Unkarin suhtautuminen on aika ajoin sotinut kansalaisten käsityksiä vastaan ja tämä ristiriita ja jopa kansalaisten tässä yhteydessä kokema väkivalta sekä näiden tapahtumien muistaminen ovat myös osa ”maaliskuun iduksen” historiaa.

Unkarin vuoden 1848 vallankumous ja vapaustaistelu päättyi faktisesti Világosin antautumiseen 13.elokuuta 1849 ja vallankumouksen sotilasjohtajien ja Unkarin ensimmäisen parlamentaarisen pääministerin teloituksiin 6. lokakuuta 1849. Unkari miehitettiin ja maa joutui Itävallan suoraan hallintoon. Kahden vuoden aikana n. 4600 tapausta vietiin sotaoikeuteen noin 100 kuolemaantuomiota pantiin täytäntöön ja 1500 kapinallista tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin. Länsi-Euroopan vastalauseiden takia vuodesta 1850 lähtien aiemmat kuolemantuomiot muutettiin vankeusrangaistuksiksi. Neljännes Unkarin armeijasta sijoitettiin sotapalvelukseen keisarikunnan joukko-osastoihin. Lisäksi taisteluissa oli kaatunut eräiden arvioiden mukaan 24000 miestä.

Unkarilaiset tunsivat syvää katkeruutta hävityn vapaustaistelun jälkeen. Unkarin armeija oli laajimmillaan noin 170000 miesta. Lisäksi monilla oli kokemuksia maan halki edenneistä joukoista, niin omista kuin vihollisistakin. Osin tästä syystä vallankumous ja vapaustaistelu kosketti unkarilaista yhteiskuntaa laajasti ja samalla vapaustaistelusta tuli suuri yhteinen sankaritarina, jota piti elävänä .kuvataide ja kirjallisuus, ei vähiten kansallisrunoilijaksi nousseen Petőfin isänmaallinen ja intomielinen tuotanto. Koti ja koulu välittivät tätä kokemusta eteenpäin seuraaville sukupolville.

1850-luvulla sensuurin ja santarmilaitoksen valvonta esti vallankumpouksen ja vapaustaistelun tapahtumien vuosipäivien vieton. Vuonna 1860 Pestin nuoriso järjesti 15.3. mielenosoituskulkueen, jonka santarmit hajottivat ja yksi opiskelija menetti henkensä. Hänen hautaussaatostaan muodostui kymmenientuhansien hiljainen mielenosoitus Itävallan politiikkaa vastaan. Pienimuotoisia lähinnä nuorison mielenosituksia järjestettiin seuraavina vuosina muuallakin maassa.

Unkarin valtiollinen ja poliittinen asema muuttui vuonna 1867, kun Itävalta ja Unkari tekivät sovinnon [Ausgleich, Kiegyezés], samalla syntyi Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia. Nyt vallankumouksen alkamisen vuosipäivän vietto olisi ollut mahdollinen, mutta hallitsija keisari Frans Joosef ei sietänyt vuosipäivän viettoa, joskaan sitä ei virallisesti kiellettykään. Kun 1898 tuli ajankohtaiseksi vallankumouksen alkamisen 50-vuotispäivän vietto, virallinen Unkari nosti esille Unkarin valtiopäivien säätämät ns. huhtikuun 11. päivän lait, jotka hyväksyessään hallitsija 11.4.1848 olennaisesti laajensi kansalaisten yhdenvertaisuutta sekä kavensi hallitsijan valtaoikeuksia.

Ensimmäisen kerran vallankumouksen alkamispäivää, 15. maaliskuuta, vietettiin kansallisena juhlana 1919, jolloin maailmansodfan seurauksena kaksoismonarkia oli jo hajonnut. Sodanjälkeinen konservatiivinen ”Tynkä-Unkari” ei kuitenkaan halunnut muistaa vallankumouksellsia radikaaleja vaan pikemminkin vapaustaistelun loppunäytöstä, marttyyrikuoleman 6.10.1849 kärsinyttä sodanjohtoa. Vasta vuoden 1927 laki teki 15.3. 1848:n vuosipäivästä kansallisen merkkipäivän, jolloin pääpaino oli Széchenyin uudistuksilla ja Batthyányn hallituksen toiminnalla, jos kohta keskeisin henkilö oli kansallisrunoilija Petőfi ja hänen tuotantonsa. – 1930-luvun lopulla älymystö ja vasemmisto omissa tilaisuuksissaan korostivat pasifismiaan ja vastustivat nousevaa fasismia.

Toisen maailmansodan jälkeen kansakunta valmistautui vallankumouksen satavuotisjuhlaan pienviljelijäpuolueen ollessa päähallitusvastuussa. Vallankumoukselliset ”maaliskuun nuoret” ml. Petőfi sekä yhteiskunnallisen tasa-arvon esitaistelija Tancsis olivat merkkihenkilöitä. Seuraavina vuosina ryhdyttiin kommunistisen puolueen johdolla korostamaan vuoden 1848 ”plebeijiläistä” luonnetta ja erityisroolia maailmanvallankumouksen edeltäjänä. Vuonna 1948 Unkarin vallankumouksen ja vapaustaistelun alkamispäivästä tuli lailla myös kansallinen juhla- ja vapaapäivä. Tuolloin juhlallisuudet toteutettiin Kossuthin aukiolla, kansallismuseon puistikossa ja Petőfin patsaalla, Neuvostoliiton varapääministeri Voroshilovin ollessa tärkein ulkomainen juhlavieras.

Vuonna 1951 päätettiin, että15.3. olisi jälleen työpäivä eli liian kansallismielisenä pidetystä juhlasta luovuttiin. Virallisesti katsottiin, että kevääseen sijoittui kovin paljon kansallisia juhlapäiviä: 21.3. oli Unkarin neuvostotasavallan muistopäivä ja 4.4. Unkarin fasismista vapautumisen muistopäivä. Lisäksi 9.3. oli Rákosin syntymäpäivä, jota henkilökultin vuosina vietettiin kaikkialla maassa. Julisteissa vuoden 1848 ”maaliskuun nuoret” saivat rinnalleen Leninin, Stalinin ja Rákosin kuvat.

Vuoden 1956 kansannousun tapahtumien jälkeen oli vuoden 1848 vallankumouksen juhliminen jälleen poliittisesti problemaattista. Päivää vietettiin kouluissa, mutta se ei ollut kansallinen vapaapäivä. Seuraavina vuosina vain parisataa henkeä otti osaa kansallismuseon puistikossa ja Petőfin patsailla järjestettyihin – mutta poliittiselle johdolle varsin kiusallisiin – tilaisuuksiin. Vuodesta 1969 Kádárin hallinto toi 15.3. jälleen kaikkien juhlittavaksi. Nyt konteksti oli vain hiukan toinen: kolmen merkkipäivän – 15.3., 21.3. ja 4.4. – yhteinen nimittäjä oli Forradalmi Ifjúsági Napok eli Vallankumouksellisen Nuorison Päivät, joita vietettiin 1967–1988. Päivien suurten yleisötilaisuuksien ja kulkueiden organisoijana puolestaan oli kommunistinen nuorisoliitto, KISZ.

Vuodesta 1970 lähtien maaliskuun 15:nnestä tuli kuitenkin myös vallitsevan järjestelmän kritisoijien ja toisinajattelijoiden, dissidenttien viettämä vuosipäivä samaan tapaan kuin se oli ollut 1860-luvun alkupuolella tai osin 1930-luvun lopulla. Sosialistisen järjestelmän kritisoijat kokoontuivat tavallisesti Petőfin, Bemin tai Batthyányin muistomerkeille. Vuonna 1972 Petőfin patsaalla järjestetty muistotilaisuus riistäytyi järjestäjien käsistä. ensimmäistä kertaa, ja poliisi hajoitti tilaisuuden voimakeinoin. Paikalle kokoontunut nuoriso halusi tuoda esille vuoden 1848 vallankumouksen ”todelliset arvot”, mitä ryyditti kärkevä vallitsevan järjestelmän kritiikki. Uutisissa kerrottiin, että ”muutama sata vastuutonta henkilöä oli yrittänyt järjestää kansallismielisen mielenosoituksen”. Seuraavina vuosina poliisi pyrki estämään ja tukahduttamaa tällaiset nuorison ja älymystön mielenilmaukset ja niistä vaiettiin tiedotusvälineissä. Viimeisen kerran mielenosoitus – nyt vuosi vuodelta kasvanut osanottajamäärä arvioitiin jopa 20000:ksi – hajotettiin Petőfin patsaalla vuonna 1988. Saman vuoden lopulla Unkarin Sosialistisen Työväenpuolue teki parlamentille esityksen, jonka mukaan 15.3. julistettaisiin uudelleen kansalliseksi juhla- ja vapaapäiväksi. Päätöksellä ei ollut kuitenkaan enää toivottua merkitystä, sillä järjestelmänmuutosta vaativat kansalaiset halusivat jo juhlia omalla tavallaan.

Unkarin poliittiselle johdolle 15.3. oli sosialismin vuosina nimenomaan yltiöisänmaallinen ja -kansallismielinen vuosipäivä, jolloin kaikki kansalaisten harkitut tai harkitsemattomat ylilyönnit pyrittiin estämään. Vaikka päiväkotien lapset vierailivat kulkueina kotipaikkakunnallaan Petőfin ja Kossuthin patsailla, nuorisoa ei näihin kulkueisiin haluttu ryhmänä. Kouluissa ei ollut 15.3. opetusta, mutta se ei ollut vapaapäivä. Sen sijaan kouluissa järjestettiin kulttuuriohjelmaa ja juhlia, mutta ei koulun yhteisiä vaan luokittain. Kapea nauharuusuke sai 15.3. olla rintapielessä, mutta (mm. vuoden 1956 kansannoiususta muistuttavat) leveät käsivarsinauhat oli kielletty. Pidätetyksi ja kuulusteluihin joutui helposti. Viranomaisten kirjoissa olevat ja ”äärimmäisyysaineksiin kuuluvat” joutuivat vuosittain puhutteluun ennen maaliskuun vuosipäivää.

Järjestelmänmuutoksen jälkeen vuonna 1991 säädettiin laki, jonka mukaan Unkarissa oli kolme kansallista juhlapäivää (15.3., 20.8. ja 23.10.), joista yksi – 20.8. – oli myös valtiollinen juhlapäivä. – 15.maliskuuta oli lain mukaan ”1848–1849 vallankumouksen ja vapaustaistelun alkamispäivä ja modernin parlamentaarisen Unkarin syntymän päivä”.

Vuodesta 1989 maaliskuun 15. on ollut ainoa kevään kansallinen juhla- ja vapaapäivä, ”piros betűs ünnep”, jota 1990-luvulla juhlittiin vapaasti ja yhdessä. 2000-luvulla toisaalta hallituspuolueet ja toisaalta oppositiopuolueet ja -ryhmät ovat juhlineet erikseen Budapestissa ja pääkaupungin ulkopuolellakin. Usein ulkoilmatilaisuuksia häiritään ja omissa tilaisuuksissa poliittisia vastustajia arvostellaan kärkevästi. Näin kansakunnan yhteinen kansallinen merkkipäivä iskostuu nykyisin monien mieliin vain yhtenä poliittisena joukkokokouksena.

Taustakäsitteitä edelläolevalle jutulle.

Vuoden 1848 vallankumous. Vuotta 1848 kutsutaan nimellä ”Euroopan hullu vuosi” tai ”Kansojen kevät”. Nimet viittaavat Ranskassa helmikuussa alkaneen liikehdinnän laajuuteen ja kansallisuusaatteen nousuun. Erityisesti kaupunkiporvaristo ja teollistumisen myötä kasvava työväestö nousi vastustamaan yhteiskunnallista ja taloudellista eriarvoisuutta ja vaatimaan vaikutusmahdollisuuksiensa laajentamista. Unkariin vallankumous tuli Wienin kautta ja tapahtumia keisarikunnan pääkaupungissa seurattiin tarkasti Pestissä ja unkarilaiset pyrkivät käyttämään niitä hyväksi. Unkarin tapahtumiin 1848 vaikutti osaltaan se, että keisari halusi ensiksi rauhoittaa liikehdinnän Apenniinien niemimaan italialaisissa ruhtinaskunnissaan.

Vallankumous Buda-Pestissa. Pestissä toimi nuori ja radikaali älymystöryhmä, keskushahmonaan nouseva kansallisrunoilija Sándor Petőfi. Valtiopäivämies Lajos Kossuthin ajatuksiin perustuvien keskustelujen tuloksena syntyi Pilvax-kahvilassa 13. maaliskuuta József Irínyin kokoama 12 kohdan ohjelma, 12 pont.

12 kohdan ohjelmaan oli kiteytetty unkarilaisten keskeiset vaatimukset:

1. lehdistön vapaus ja sensuurin poistaminen;
2. poliittisesti vastuullinen hallitus Buda-Pestiin;
3. vuosittain kokoontuvat valtiopäivät Pestiin;
4. yhdenvertaisuus lain edessä säädystä ja uskonnosta riippumatta;
5. kansalliskaarti;
6. yhtäläiset verorasitukset;
7. maaorjuuden poistaminen;
8. oikeusistuimiin valamiehistö, jossa edustus yhdenvertaisuuden perusteella
9. oma kansallinen pankki;
10. sotaväki vannoo valan perustuslaille; unkarilaisia sotilaita ei viedä ulkomaille, ulkomaalaiset sotilaat pois Unkarista;
11. poliittiset vankien vapauttaminen;
12. Transsilvanian yhdistäminen (jälleen muuhun) Unkariin.

Tarkoitus oli ohjelman tueksi kerätä kaupunkiporvariston allekirjoituksia erillisessä juhlassa, jota varten Petőfi puolestaan oli kirjoittanut intomielisen runonsa Kansallislaulu, Nemzeti dal (”Talpra magyar”). Vallankumouksen nopea eteneminen Wienissä, johti sekä 12 kodan ohjelman että Kansallislaulun julkistamieen ilman sensuurin lupaa 15. maaliskuuta 1848 sekä niiden jalkamiseen spontaaneissa tilaisuuksissa. Vaatimukset luovutettiin myös keisarin Budassa olevalle edustajalle, käskynhaltijan neuvostolle, joka pakon edessä hyväksyi ne.

Huhtikuun 11. päivän lait. Unkarin valtiopäivien toiminta oli uudistumassa jo ennen vallankumousta. Valtiopäiväkeskusteluissa vaadittiin kansallisuusaatteen propagoimisen, vapaakaupan ja elinkeinovapauden ohella, että Unkarille oli saatava parlamentaarinen, keisarin asemesta valtiopäiville vastuussa oleva hallitus, joka korvaisi käskynhaltijanneuvoston. Hallitsija nimittikin uuden käskynhaltijan valtiopävien esityksen mukaisesti ja tämä puolestaan nimitti pääministeriksi valtiopäivien esittämän Lajos Batthyányn 17. maaliskuuta. Unkarin valtiopäivät hyväksyivät joukon lakuesityksiä, jotka keisari puolestaan vahvisti 11. huhtikuuta. Tämän lakipaketin mukaan Unkarista tuli Habsburgien keisarikuntaan kuuluva perustulaillinen monarkia; maalla tuli olemaan parlamentaarinen hallitus, oma hallinto ja sotalaitos. Äänioikeus laajeni huomattavasti, kansalaisten yhdenvertaisuus lainedessä vahvistettiin, säätyjen etuoikeudet poistettiin, verotus tapahtui yhdenmukaisesti ja mm. talonpojan oikeus hallussaan olevaan maahan tunnustettiin. – Huhtikuun 11. päivän lait toteuttivat suuren osan 12 kohdan ohjelmasta.

Keskeisiä henkilöitä 1848.

• Batthyány, Lajos, (1807–1849) kreivi, valtiopäiväedustaja ja Unkarin 1. parlamentaarisen hallituksen pääministeri;
• Kossuth, Lajos, (1802–1894) valtiopäiväedustaja, juristi ja sanomalehtimies, josta kehkeytyi vallankumouksen ja vapaustaistelun poliittinen johtaja;
• Petőfi Sándor, (1823–1849) kansallismielinen ja radikaali runoilija, joka nousi kansallisrunoilijaksi;
• Széchenyi, István, (1791–1860) kreivi, oli v. 1848 edeltäneiden vuosikymmenten uudistuspolitiikan eli ns. reformikauden keskeisiä poliittisia hahmoja ja suurlahjoittaja polittisen vastustajansa Kossuthin mukaan ”suurin unkarilainen”;
• Tancsis, Mihály, (1799–1884) yltiöradikaali yhteiskunnallisen tasa-arvon puolustaja ja kirjailija.