Tänään 13.3. klo 09:30 Unkarin parlamentti kokoontui valitsemaan maalle seuraavaa presidenttiä. Ehdokkaita oli kaksi Dr. János Áder, nykyinen presidentti ja Dr. László Majtényi.
M1:n uutisissa oli aiemmin kerrottu, että alunalkaen kansalaisjärjestöjen — ei siis poliittisten puolueiden — ehdokkaana oli László Majtényi, joka aikaisemmin on toiminut mm. oikeus-asiamiehenä. Ilmeni myös, että Majtényi oli jo pitkään ollut vasemmisto-opposition ehdokaskandidaatti. Tällä hetkellä hän on puheenjohta ja Eötvös Károly Közpolitikai
Intézet -instituutissa. Amerikkalainen suursijoittaja George Soros oli aloitteentekijä, kun tämä säätiöpohjainen ajatushautomo (think tank) perustettiin 2003. – Viime viikon uutisissa Fidesziä tukevan Civil Összefogás Fórum -järjestön [CÖF] johtajistoon kuuluva László Csizmadia piti Majtényin ehdokkuutta poliittisena sirkuksena ilmeisestikin osin juuri Soros-kytkennän takia.
Vaalikokous alkoi molempien kandidaattien puheenvuorolla. Äänestykseen osallistui 170 parlamentin jäsentä. Toisella äänestyskierroksella Áder sai 131 ääntä ja Majtényi 39 ääntä. Ensimmäisellä kierroksella kumpikaan ei saanut vaadittua 2/3 enemmistöä. Toisella kierroksella riitti yksinkertainen enemmistö.
Nykyinen presidentti Áder vannoo virkavalansa 10. toukokuuta ja aloittaa toisen presidentti-kautensa.