Unkari on suuren, menestykseen [ylöspäin] johtavan aikakauden kynnyksellä. Magyarország egy nagy, felívelő korszak küszöbén áll. Näin kuvasi pääministeri Orbán ”kansakunnan tilaa” Fideszin puolueväelle järjestetyssä tilaisuudessa. Hänen mukansa kansalaisten on näytettävä parlamenttivaaleissa 6. huhtikuuta, että ”olemme edelleenkin voimissamme ja yksimielisiä”, erősek és egységesek vagyunk.
Fidesz-puolueen johtaja ja pääministeri piti 16.2.2016 järjestyksessä 16:nnen vuosikatsauksensa, tällä kertaa kuusi viikkoa ennen vaaleja. Budapestin Millenáris -keskuksen Teatrum -kokoussalissa pitämässään puheessa hän totesi, ettei maa ole yli vuosikymmeneen ole saavuttanut yhtä hyvia tuloksia kuin nyt.
Retorisesti pääministeri kysyi kuuiljoiltaan: Kuka olisi muutama vuosi sitten uskonut, että Unkarilla on voimia verottaa pankkeja, monikansallisia [Unkarissa toimivia yhtiöitä] ja alentaa energianhintoja [rezsicsökkentés]? Kuka olisi uskonut, että Unkari kykenee selättämään inflaation, kaventamaan budjettivajeen alle kolmeen prosenttiin [BKT:stä] ja muuttuu näin merkittäväksi toimijaksi [eminenssé vál] EU:ssa? – Kuka olisi voinut ajatella, että Unkarista tulee sellainen [maa], jossa nousevat niin palkat kuin työllisyyskin? Että kykenisimme saavuttamaan sellaisen vakaan talouskasvun, joka ylittää EU-maiden keskimääräisen kasvun? Että juuri Unkari voi passittaa takaisin Kansainvälisen valuutta-rahaston [asiantuntijat vaatimukseen] ja kykenee seisomaan omilla jaloillaan. Tulokset olivat hänen mukaansa niin vakuuttavia, että muutkin ovat ryhtyneet soveltamaan samoja keinoja.
Orbán palasi puheessaan Fideszin vaalivoittoon vuonna 2010 todeten: Ihmiset vaihtoivat [tuolloin] sen poliittisen ja taloudellisen järjestelmän, joka kommunismin kukistuttua oli syntynyt ja jonka luomiseen he itsekin olivat osallistuneet. Täsmällisemmin: [vaihdoimme sen järjestelmän] jota aiemmin yritimme tuloksetta korjata, sillä vuosien 1998 ja 2002 välinen nelivuotiskausi ei ollut siihen riittävä, ja sitten kommunistit – tai sosialistit, joilla oli sivuvaunussaan liberaalit – tulivatkin takaisin ja vuoteen 2010 mennessä tuhosivat maan, tönkrevágták az országot. – Valoisat unelmamme nieli suuri postkommunistinen ahmatti.
Pääministerin käsityksen mukaan ennen vuotta 2010 ei ollut ketään, jossa kansalliset arvot ja intressit olisivat personoituneet tai saaneet edustajansa, sen sijaan oli jarruja, vastapainoja sekä vapaan markkinatalouden nimissä labantseja toimeksiantajineen, jotka halunsa ja mielitekojensa mukaan muuttivat asiat. Postkommunistinen järjestelmä ei kyennyt osoittamaan taloudellista, yhteiskunnallista tai moraalista paremmuuttaan vanhaan järjestelmään verrattuna, siksi 2010 mitta tuli täyteen, betelt a pohár, ja unkarilaiset äänestivat uuden, ”toisen järjestelmänvaihdoksen” puolesta. Fidesz–KDNP:stä tuli jo toisen kerran järjestelmän muutokseen tähtäävä voima, tiivisti pääministeri.
Pääministerin mukaan unkarilaiset on pitänyt organisoida uudeksi kansalliseksi ja poliittiseksi yhteisöksi, siksi tarvittiin uusi perustuslaki, alaptörvény, mistä hän kiitti Pál Schmittiä, maan tuolloista presidenttiä. Maan itsemääräämisoikeus oli myös palautettava, maahan oli luotava järjestys, paikallisten itsehallintpoelinten kanssa oli luotava uudet sopimukset ja uusi sopimus kansalaisten kanssa siitä, miten oikeudenmukainen verotus méltányos közteherviselés, olisi järjestettävä.
”Tämä maa ei ole enää sellainen kuin se oli neljä vuotta sitten.” Pääministerin mukaan hallituksen tärkeimpänä tavoitteena on ollut [unkarilaisten muodostaman] yhteisön vahvistaminen, sillä menestyksekkään Unkarin edellytyksenä on voima, elinvoimainen valtio ja toimintakykyinen, cselekvőképes, hallitus. Hänen mukaansa Unkari on sekä sielultaan että hengeltään nuorentunut, se ei ole enää se maa, joka oli ollut olemassa neljä vuotta sitten. Sillä, että olemme muuttaneet nykyisyytemme, olemme muuttamassa myös tulevaisuutemme. Tulevaisuutemme tulee olemaan toinen kuin mitä Lontroon tai Brysselin ennustajaeukot teltoissaan [jósdák papjai] ovat meille kaavailleet. – Mutta vain siinä tapauksessa, että äänestäjät niin haluavat.
Pääministeri jatkoi: Vuonna 2010 meidän oli päätettävä, mikä oli meidän nurkkamme tässä nyrkkeilykehässä ja valitsimme puna-valko-vihreän. Sen jälkeen olemme voittaneet useita eriä, mutta ottelu ei ole vielä lopussa, totesi pääministeri. Neljännesmiljoona ihmistä on vuodesta 2010 lähtien saanut työtä, mutta monet ovat yhä työttöminä; unkarilaiset maksavat aiempaa vähemmän kaasusta, sähköstä ja kaukolämmöstä, mutta edelleenkin enemmän kuin olisi oikeudenmukaista; minimipalkat ovat nousseet mutta myös palkat ylipäänsä, mutta vieläkin on matkaa turvattuun ja mukavaan elämään. Hänen mukaansa ei saisi käydä niin, että unkarilaisilta jälleen vietäisiin se, minkä puolesta he ovat henkeen ja vereen, kínkeservesen, tehneet työtä. Ei pidä suostua siihen, että unkarilaiset jälleen menettäisivät energiahintojen laskemisesta saadun hyödyn, lasten lukumäärän mukaan myönnetyt verohuojennukset, palkankorotukset, lapsiperheiden lisätuet, vanhuudenturvan. ”Ilmaiseksi emme toki tule saamaan mitään, [saamme] vain sen, minkä tulemme itsellemme taistellen hankkimaan. Juuri tätä olemme kuluneet vuodet tehneet, ja hyvin olemmekin tehneet, sillä siitä juuri saamme mitata voimamme.
Unkarilla on edessään kaksi tietä. Pääministeri Orbánin mukaan Unkarilla on edessään kaksi tietä. Sen on valittava kahden voimaryhmittymän välillä, järjestyksessä jo toista järjestelmänmuutosta edustavan voiman ja postkommunistisen järjestelmän kesken. Tulevaisuden ja menneisyyden kesken, tulevaisuuden rakentamisen ja postkommunistisen restauraation kesken.
Unkari on suuren, menestykseen [ylöspäin] johtavan aikakauden kynnyksellä ja sen kynnyksen ylitse meidän on harpattava yhdessä. Siksi on pidettävä kiinni teeskentelemättämästä selkeästä ja vilpittömästä puheesta, eikä saa taantua kiertelevään ja kaartelevaan, toisaalta–toisaalta -puheenparteen, jossa jonkin susihukan valehtelusta, egy ordás nagy hazugságról, sanotaan, että asian kaikkia yksityiskohtia ei avattu totuudenmukaisesti, ja jossa vasten kasvoja sanotaan, että ”valehtelimme, aamulla, päivällä ja illalla”, hazudtunk reggel, éjjel meg este.
Orbánin mukaan unkarilaiset saivat vuoteen 2010 mennessä tarpeekseen tällaisesta politiikasta, joka arvuutteli vain sitä, miten se parhaiten voisi miellyttää länttä, pankkiireja, suurpääomaa tai ulkomaista lehdistöä. Hän kertoi ihmettelevänsä aina sitä, mistä unkarilaiset saavat rtohkeutensa jaksaakseen toivoa, mitä ajattelemme, mitä muistelemme, millaisia tavoitteita asettavat, mitä teemme ja mitä emme. (Pääministeri viittasi myös aiemmin sosialisteihin kuuluneen poliitikko Gábor Simonin itävalytalaiselle pankkitilille tallennettuun omaisuuteen pitäen sitä vasemmiston ja vuoden 1989 järjestelmänmuutoksen symbolina. Puoluejohtaja, joka johtaa nälkämarssia, marssittaa samalla satojen miljoonien forinttien omaisuuden ulkomaiselle pankkitililleen!)
Hän esitti kysymyksen: oliko se päätös oikea, että emme ryhtyneet neuvottelemaan postkommunistista järjestelmää puolustavan unkarilaisen vasemmiston kanssa emmekä myöskään postkommunismian säilyttämistä talouden ja vallankäytön näkökulmasta tavoitteenaan pitävien ulkomaisten intressiryhmien kanssa, vaan ankariin sisä- ja ulkopoliittisiin taisteluihin joutuen valitsimme Unkarin täydellisen uudistamisen tien. Valitsijat kuitenkin antoivat 2010 maan tulevaisuuden Fidesz–KDNP:lle, hallituspuolueet puolestaan käyttivät kahden kolmasosan enemmistön antaman valtuutuksensa yhteiseksi hyväksi. On mahdollista, että toisin toimien halituspuolueiden elämä olisi ollut helpompaa, ne olisivat voineet saada yllin kyllin tunnustusta postkommunismin edunsaajilta kiitettävän kohtuullisuutensa takia. Mutta emme halunneet kiitosta tai yhteistyötä.
Hänen mukaansa Unkarissa oli vielä paljon tehtävää. Tavoitteeksi voitin asettaa mm. työstä maksettavan veron alentaminen nykyisestään, Unkarin energiahinnoista pitäisi saada Euroopan halvimpia, jokaisen halukkaan pitäisi saada työtä, jokaisen nuoren pitäisi saada mahdollisuus laadukkaaseen kouluttautumiseen Kolozsvárista Budapestiin ja Szabadkaan, ja että jokainen nuori voisi hankkia niin monta lasta kuin haluaisi.
Esittämäänsä kysymykseen siitä, tuleeko Unkarista vahva tai voimakas maa, tahi heikko, pääministeri vastasi, että oli koittanut aika, jolloin unkarilaisten oli päätettävä, valitsevatko he sen tien ja tulevaisuuden, jonka puolesta koko maa on neljä vuotta tehnyt työtä. Asiaan ei voi suhtautua välinpitämättömästi, sillä tarjolla on myös mahdollisuus joutua huonojen valintojen tielle ja tahdottomasti muiden johdettavaksi.
”Näyttäkäämme jälleen huhtikuussa, että olemme voimissamme”. Näyttäkäämme jälleen kerran, että olemme voimissamme ja yhtenäisiä, meidän ei tarvitse makeilla kenellekään. Näyttäkäämme, että tulemme etenemään omaa tietämme, sanoi pääminiseri puheessaan. Hänen mukaansa: Jos emme itse ohjaa omaa elämäämme, sen tekee joku toinen, ha nem mi irányítjuk a saját életünket, valaki más fogja.
Pääministeri päätti puheensa rwetoriseen vetoomukseen: Puhaltakaa [sota]torviinne ja satuloikaa hevosenne, sillä huomisaamuna me lähdemme liikkeelle. Eläköön Unkari, eläköön unkarilaiset! – Fújjátok meg a kürtöket és nyergeljetek, mert holnap reggel indulunk! Hajrá, Magyarország, hajrá, magyarok!