”Poliitikko ja tietokirjailija Ele Alenius on kuollut”. Näin otsikoi uutisensa Helsingin Sanomat 21.11.2022. Lehti referoi uutisessaan Aleniuksen poliittista uraa ja julkista toimintaa. Keskeiseksi nousi Aleniuksen rooli SKDL:n johdossa 1960-luvun puolivälistä lähtien ja suhde Neuvostoliittoon.

Alenius liittyy myös Suomi-Unkari Seuran historiaan, sillä hän oli Seuran ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1950–1956. Aikakakaudelle kuvaavaa on, että hän joutui keväällä 1956 eroamaan puheenjohtajan tehtävästä jouduttuaan ”epäsuosioon”, kun virallinen Unkari epäili hänen lojaaliuttaan. Alenius sai silloisen SKP:n kautta tiedon Unkarin suurlähetystön esittämistä epäilyksistä, joiden mukaan hän olisi mm. CIA:n agentti.

Seuran hallituksen muut jäsenet olivat hämmästyneitä tapahtuneesta, mutta Alenius katsoi, että kysymys oli hänen ja suurlähetystön välisestä skismasta. Támán takia hänen oli parasta siirtyä syrjään seuran johdosta.

Vuonna 1963 Unkarin silloinen suurlähettiläs Sándor Kurtán esitti Aleniukselle anteeksipyynnön tämän saaman kohtelun johdosta. Näin Alenius saattoi myös palata itselleen tärkeän seuran johtokuntaan ja toimia yhtenä varapuheenjohtajana yli 30 vuotta eli vuosina 1965–1998.

[Vaikka tapahtunut oli Aleniukselle henkilökohtainen ja lopulta voitoksi kääntynyt asia, ehkä tragediakin, seuran historiassa sitä voidaan pitää episodina, joka osoittaa, kuinka tiukassa poliittisessa ohjauksessa ”kansojen välinen ystävyys” oli vielä tuolloin.]

Itse muistan Ele Aleniuksen seuran vuosikokouksista. Hän oli aina tilaisuuden grand old man, unkarilaisittain todellinen oszlopos tagja. Meille nuoremmille läsnäolijoille hänen hiljainen arvovaltansa oli kiistaton. Hän osallistui keskusteluihin hyvin säästeliäästi, mutta hänen selkeästi artikuloiltuja – jos kohta hiukan hiljaisella äänellä esittämiään – mielipiteitä kuunneltiin tarkkaan.

Ele Alenius élt 97 évet

Lähteenä käytetty Meidän Unkari -teosta (toim. Helena Honka-Hallila)