Vuoden 2013 budjetin tasapainottamispaketti

5.10.2012. Hallitus antoi vuoden 2013 budjetin tasapainottamispaketin. Talousministeri Matolcy vakuutti, että 2012, 2013 ja 2014 budjettivaje pysyy EU:n määrittelemän rajan sislällä eli alle 3:ssa prosentissa BKT:stä. Tavoite tälle vuodelle oli 2,5 % mutta odotettavissa on, että luku nousee 2,7 prosenttiyksikköön. Ministeriön käsityksen mukaan budjettikuri on välttämätön, jotta EU ei vetäisi pois tällä hetkellä noin 1000 mrd:n forintin vuotuista tukea. Näin myös päättyisi se 2004 alkanut kehitys, jossa vuosittainen budjettivaje on ollut jatkuvasti yli 3 %:n. Säästötavoite tälle vuodelle on 130 mrd ja ensoi vuidelle lähes 400 mrd. fporinttia.

Tasapainottamispaketissa esitettyjä toimenpiteitä:

• julkisella sektorilla, közszféra, työskentelevät voivat saada vain joko palkkaa tai eläkettä, eivät molempia,
• seuraavan kolmen vuoden aikana julkisella sektorilla eläköityvien tilalle ei palkata uusia työntekijöitä
• opettajille 2013 luvautut palkankorotukset siirtyvät tammikuulle 2014
• sosiaalisin perustein maksetuille tuille ja avustuksille määritetään yläraja
• Unkarin pankilta ei vaadita lisäveroja, transakciós illeték, vaa ne kohdennetaan ”valtionkonttorille”, államkincstár
• 3 promillen vero tulee maksettavaksi pankkiautomaateista nostettavalle käteiselle
• palkansaajan sosiaaliturvamaksujen katto, tb plafon poistuu
• käänteinen arvonlisävero otetaan käyttöön myös sianlihan kaupassa
• kassakoneet uusitaan niin, että veroviranomaisilla on niihin on-line-yhteys, mikä tekee arvonblisäveron tilittämättä jättämisen olennaisesti nykyistä vaikeammaksi.

Hallitus on lähettänyt tämän säästöpaketin tiedoksi sekä EU:lle että IMF:lle. Samalla on tarkistettu kuluvan vuoden ja ensi vuoden kasvuennusteita. Kun aiemmissa suunnitelmissa odotettiin vuodelle 2012 hyvin niukkaa 0,1 % kasvua, on nykyisten laskelmien mukaan odotettavissa oleva muutos (prosentteina BKT:sta laskien) -1,2. Kun vuoden 2013 kasvu arvioitiin aiemmin 1,6 %:ksi on nykyinen arvio maltillisempi 1 %. (Näissä laskelmissa Unkari on siis vajonnut ainakin kuluvan vuoden osalta taantumaan.)

Oppositio hyökkää uutisten mukaan kiivaasti: Hallitus alkaa ymmärtää, että tähän asti noudatettu talouspolitiikka on epäonnistunut, eikä etukäteen määriteltyä vajetta pystytä enää pitämään määritellyissä rajoissa. MSZP kuvaa tilannetta termein: hallitus tunnustaa piittaamattoman suunnittelunsa, elismeri gondatlan tervezést ja luopuu (budjetti)vajeelle asetetusta epärealistisesta tavoitteesta, feladja irreális hiánycélt. Jobbik uskoo, että uusia leikkauksia on tulossa, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetuksen määrärahoja ollaan leikkaamassa, valtio on romahtamassa. ”Tämä on tulevaisuuskuva, jonka voi saada balkanisoituvasta, alaspäinmenevästä ja köyhtyvästä valtiosta.” Demokraattinen koalition mielestä suunnitellut verotulot eivät tule toteutumaan ja seurauksena ovat uudet leikkaukset ja määrärahjavähennykset. LMP:n käsityksen mukaan opettajat tulevat menettämään eniten ja suosittaa , että opetusasioista vastaava valtiosihteeri Rózsa Hoffmann arvioisi toimintaansa, vetäisi johtopäätökset ja eroaisi. – Toinen hallituspuolue KDNP pahoittelee opettajien palkankorostusten lykkäystä ja uskoo, että talouden tervehtyessä opettajien palkankorotukset voidaan toteuttaa vuoden 2013 aikana. KDNP pitää sosiaalietuuksien katon asettamista 47000 forinttiin (alin julkisen sektorin palkka) perusteltuna toimenpiteenä.– Opettajat olivat pettyneitä säästöpakettiin: kärsivällisyytemme on lopussa, ymmärtäväisyytemme on lopussa, elfogyott a türelmünk, elfogyott a megértésünk! Suunnitellut palkankorotukset olisivat tuoneet uransa alkuvaiheessa oleville opettajille lisää työtunteja, mutta myös 50-60 %:n palkankorotuksen ja eläköityvillekin opettajille 10-15 %:n palkanlisän. 

10.10.2012. Budjetin tasapainottamiseksi ladittua pakettia, egyenlegjávító csomag, joutui M1:n uutisten mukaan tarkistettavaksi eläkeläisten työssäkäynnin osalta. Osoittautui, että korkeakouluissa ja terveydenhuollossa toimi runsaasti henkilöitä, jotka eläkkeen ohella ja tädentääkseen niukkaa eläkettään, tekivät oman erikoisalansa työttä osa-aikaisina. Terveydenhuollon piirissä toimii kaikkiaan yli 2000 yli 70-vuotiasta lääkäriä. Näiden työpanos on välttämätön, sillä sijaisia ei saada. Uutisissa haastatekltiin mm. yli 80-vuotiasta kardiologia, joka työskenteli sairaalassa 4h/vrk. Näin jouduttiin toteamaan, että ”oli tärkeää, että [eläkeiän saavuttaneista eli] yli 62-vuotiaista työntekijöistä merkittäväosa jäisi edelleenkin työhönsä” [osa-aikaisina työntekijöinä]. Terveydenhuollon ohella korkeakoulujen opettajat oli toinen ryhmä, jonka osalta jouduttiin tekemään poikkeus.

Budjetin tasapainottaminen on toki tehty nimenomaan valtiontalouden tervehdyttämiseksi, samalla halutaan kertoa IMF:lle ja komissiolle, että Unkari on vastuuntuntoinen. Lisäksi halutaan kertoa kansalaisille, että nyt valmistaudutaan neuvotteluihin, joissa hallitus ei halua myydä kansalaisten ja veronmaksajien etuuksia. Tämän takia aloitettiin  lehdistössä ja internetissä mainoskampanja, jolla halutaan osoittaa, että nykyinen hallitus toimii toisin kuin Gyurcsányn hallitus 2008. Samalla vakuutetaan, ettei kampanjaa ole suunnattu Kansainvälistä valuuttarahastoa vastaan. Kampanja koostuu muutamasta iskulauseesta: Mitä odotamme IMF:ltä? – Kunniallista käytösta, luottamusta. Suostunmmeko eläkkeiden leikkauksiin – Ei!; sosiaalisten tukien leikkauksiin – Ei!; (uudenlaiseen) kiinteistöveroon – Ei! Emme luovu Unkarin riippumattomuudesta. Emme anna periksi IMF:lle.