Kuinka perustaa puolue?

Miten vasemmistopuolue Demokraattinen koaliitio perustettiin lokakuussa 2011? – Siihen antoivat M1:n uutiset 24.7. yhden vastauksen, joka osin jäi väitteiden ja oletusten varaan.

Demokraattinen koaliitio -puolueen perustajiin kuulunut Takács István kertoi tiedotusvälineille, että hänellä oli todisteita siitä, että Gyurcsány Ferenc, MSZP:n aiempi puoluejohtaja jo 2010 – jouduttuaan luopumaan MSZP:n johtajan tehtävistä – suunnitteli uuden puolueen perustamista, vaikka julkisuudessa kielsi tällaisten suunnitelmien olemassaolon. Takács ilmoitti myös, että hänellä oli väitteensä tueksi todisteena sähköpostiaineistoa, jossa toisena osapuolena ei ollut varsinaisesti Gyurcsány vaan tämän lakimies. Takács kertoi neljän vuoden takaisista tapahtumista eräässä lehtihaastattelussa jo edellisviikolla.– DK:n edustaja piti tuolloin väitteitä perättöminä, nyt Takács haluaa uutisten mukaan tuoda esille silloiset yhteytensä Gyurcsányiin.

Eräästä Gyurcsányn tuolloisesta (11.2.2011) puheenvuorosta oli leikattu katkelma: emme ole hajoittamassa puoluetta vaan kehittämässä sitä uuteen suuntaan, nem szakítunk hanem átalakítunk,. ”Emme ole perustamassa uutta puoluetta vaan olemme muuttamassa MSZP:n uudenlaiseksi puolueeksi”. Näin lupasi Gyurcsány puolueensa virallisessa kokouksessa, vaikka oli Takácsin väitteiden mukaan hyvää vauhtia valmistelemassa eroaan MSZP:stä. Takácsin haastattelua ovat käsitelleet haastattelun jälkeen eräät uutisportaalit, mm. válasz.hu, joka on konservatiivisen Heti válasz -lehden ylläpitämä sähköien portaali.

Takács itse oli perustamassa uutta puoluetta, joka sai nimekseen Demokraattinen puolue. Virallisesti se oli Budapestin XVII kaupunginosan suurelle yleisölle tunnettujen julkisuuden henkilöiden közéleti emberek, perustama puolue. Oman puolueen perustaminen oli kuitenkin vain peitetarina, fedősztori, sillä Gyurcsány itse pyysi häntä perustamaan Demokraattisen puolueen 2011 helmikuussa. Gyurcsányn lakimies lähetti hänelle liiteteidostoina kaikki puolueen perustamisessa tarvittavat asiakirjat. Asiakirjoista ilmeni, että ne oli laadittu jo kesäkuussa 2010 eräällä MSZP:n hallussa olevalla tietokoneella. Takácsin mukaan hänen saamansa uuden puolueen toiminnassa sovellettavat eettiset ja kurinpitotoimia koskevat periaatteet olivat osin sanasta sanaan identtiset MSZP:n vastaavien sääntökohtien kanssa. Válasz.hu -portaalin toimittaja kiteytti tämän toteamalla, että vasemmiston piirissä on tapahtunut plagiointiskandaali, plágiumbotrány. Väiteen tueksi esitettiin keskenään identtisiä lainauksia sekä MSZP:n säännöistä että uudelle puolueelle suunnitelluista säännöistä.Demokraattisen puolueen tiedottaja pyrki nonchaleeraamaan väitteet ja totesi, että Takács syyttelee DK:ta siksi, ettei puolue ole jatkanut hänen asiantuntijatehtäväänsä alkaneeella vaalikaudella. DK puolestaan harkitsee oikeustoimiin ryhtymistä Takácsia vastaan.

Heti Válasz julkaisi väitteittensä tueksi myös yksityis-kohtaisia otteita Takácsin ja Gyurcsányn lakimiehen sähköpostikirjeenvaihdosta, jossa lakimies yksityiskohtaisesti vaihe vaiheelta neuvoo, miten puolueen perustamisessa oli edettävä. Tarvittiin mm. vähintään 12 henkilöä perustajajäseniksi ja perustettava puolue tarvitsi säännöt, jotka lakimies pian lähettäisi. – Lehden paljastusten jälkeen M1:n uutistoimitus tiedusteli DK:lta, oliko siteerattu kirjeenvaihto todella tapahtunut ja harkitsiko puolue edelleenkin oikeustoimiin ryhtymistä Takácsia tai Heti Válasz -aikakauslehteä vastaan. Tähän tiedusteluun DK ei kuitenkaan uutisankkurin mukaan toistaiseksi ollut vastannut. Keväällä 2011 (11. huhtikuuta) Guyrcsány tiedotusvälineille antamassaan lausunnossa totesi: Ebből kellene új pártot csinálni, tuosta [so. vastaperustetusta Demokraattisesta puolueesta] pitäisi tehdä uusia puolue. Julkisuudessa hän vielä kaksi kuukautta uuden puolueen perustamisen jälkeen puhui MSZP:n uudistamisesta. MSZP hajosi lopulta kahtia 22.10.2012, kun Gyurcsány ilmoitti yhdessä tukijoidensa kanssa perustavansa uuden läntisiä poliittisia peruaatteita noudattavan kansalaisten puolueen, létrehozunk egy új, nyugatos polgári pártot, ja että puolue, Demokratikus koalíció, Demokraattinen koaliitio, rakentuisi jo olemassaolevan Demokraattisen puolueen perustalle. – Uutinen päättyi toteamukseen, että politiikantutkijoiden mukaan vuoden 2009 puoluejohtaja ja pääministeri, on tuosta lähtien toiminut vain päästäkseen uudelleen johtoasemaan vasemmiston piirissä, vaikka se tapahtuisi MSZP:n kustannuksellakin.