Székely-kansan lippu Székely zászló, nousi perjantaina 15.2.3013 Parlamenttitalon salkoon Unkarin lipun rinnalle ”kansallisen soidaarisuuden olsoituksena” Karpaattien altaan unkarilaisia edustavan foorumin, a Kárpát-medencei Magyar Képviselők Fóruma, KMKF, järjestämisen yhteydessä. Lipun ripustaminen tapahtui Unkarin parlamentin puhemiehen László Kövér aloitteesta. Foorumin ohjelmaan kuulunut plenum järjestettiin parlamentin istuntotosalissa. Toista, pienempää hallituspuoluetta, KDNP:tä edustava puhemies esitti samalla kiitoksensa niille Unkarin kunnille ja kaupungeille, jotka solidaarisuuden osoituksena transsilvanialaisille ystävillemme ovat nostaneet salkoon Unkarin lipun rionnalle Székely-kansan lipun.
Kansallisuusasioista vastaava varapääministeri Zsolt Semjén totesi, että Székely-kansan lipun asettamisella näkyville Unkarin lipun rinnalle ei ollut tarkoitus aiheuttaa välien kiristymistä Romanian kanssa. Tällä hän viittasi epäsuorasti siihen, että eräissä sellaisissa Transsilvanian kunnissa tai kaupungeissa, joissa oli unkarilaisemmistön ansiosta unkarilaistaustainen pormestari, oli asetettu kaupungin- tai kunnantalon salkoon Romanian lipun rinnalle Székely-kansan lippu. Tämä taas oli herättänyt paikallisten romanialaisten ja Romanian viranomaisten vastalaiseita ja -toimenpiteitä. – Unkarin ulkoministeriön, külügyminisztérium valtiosihteeri Zsolt Németh oli jopa helmikuun alkupäivinä puhunut siitä.että székeyiden asuinalueella, Székelyföld, ”raivosi lippusota”, sillä Romanian keskushallintoa edustavat viranomaiset Kovásznan ja Hargitan lääneissä olivat kiertokirjeillään kieltäneet Székely-kansan lipun virallisen käytön pitäen sitä ”symbolisen aggression” merkkinä. Valtiosihteeri rohkaisikin Unkarin alueellisen itsehallinnon (kuntiren ja kapunkien) johtoa nostamaan solidaarisuuden osoituksena Kunnan- tai kaupungintalon salkoon Unkarin lipun rinnalle Székely-kansan lipun. Näin tapahtuikin monilla paikkakunnilla, myös pääkaupungin eri kaupunginosien (kerület) hallintorakennusten osalta. – Foorumin osanottajat hyväksyivät julkilausuman, jonka mukaan he odottivat, että Romanina viranomaiset lopettaisivat Székelyföldin itsehallinnon edustajien ahdistelun, sillä tuon itsehallinnon edustajat käyttävät Székely-kansan tunnsumerkkeja Romanian lakien ja Romanian antamien kansainvälisten sitoumusten mukaisesti.
KMKF:n julkilausumassa todetaan edelleen, että 21. vuosisadan Euroopassa kansallisen yhteenkuuluvuuden symbolien käyttö ei voi olla etninen kiistakysymys. Eikä sellainen voi loukata enemmistökansallisuuttakaan. Foorumi ilmoitti tukevansa – Romanian suunnitteleman perustuslakiuudistuksen hengessä – kaikkia sellaisia Transsilvanian unkarilaisten pyrkimyksiä, jotka kytkeytyivät kansalliseen identitettiin, yhteisöllisiin ja kielellisiin oikeuksiin sekä kulttuuriin tai uskontoon liittyviin arvoihin. KMKF näkee Unkarin ulkopuolisen unkarilaisasutuksen säilymisen pitkän aikavälin edellytyksenä erilaiset kansallisen autonomian muodot. KMKF myös pyysi, että Unkarin hallitus ottaisi Unkarin ja Slovakian hallitusten välisten neuvottelujen ohjelmaan kaksoiskansalaisuuden hankkineiden Slovakian kansalaisten aseman, vastaavasti Serbian kanssa tulisi ottaa esille Vajdaságissa tapahtuneet unkarilaisten pahoinpitelyt.
Székely-kansan lipusta, Székely zászló, oli useita variaatioita, joista on vakiintunut viime vuosikymmeninä sinipohjainen variaatio. Lipun taivaansinisessä kentässä on hopeinen palkki ja palkin yläpuolella hopeinen 8-sakarainen aurinko ja kasvava kuu, Székely-kansan molemmat symbolit. Lippu periytyy székelyihin lukeutuneen 1500-luvun lopun sotapäällikön ja Transsilvanian ruhtinaan Mózes Székelyn (1550–1603) käyttämästä (sota)lipusta. (Hän nousi – kuten tuolloin muutkin Transsilvanian aluetta hallinneet sotapäälliköt ja ruhtinaat – Habsburgien vastaisen taistelun johtajaksi ja tässä taistelussa heidän tukenaan oli usein Turkin sulttaani.) Székelyföld on vain pieni osa sitä Transsilvaniaa, jonka Unkari 1920 Trianon’n rauhassa luovutti Romanialle, Székely-kansan lipusta sen sijaan on tullut vähitellen koko Transsilvanian unkarilaisväestön kansallinen symboli, osin siksikin, että Unkarin tasavallan lipun käyttö Romaniassa ei olisi samalla tavalla mahdollinen.
Maaliskuun alussa ulkoministeri János Martónyi ilmoitti, ettei ole tarkoituksenmukaista viedä kiistaa pitemälle. Yksinkertaisinta olisi kahdenvälisissä neuvotteluissa ratkaista lipun käyttöä koskevat kysymyksetmolempia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
Taustaa. Unkaria puhuvan székely-kansan alkuperästä on esitetty lukuisa teorioita. Yleinen käsitys on, että he saapuivat Karpaattien altaaseen yhdessä unkarilaisten kanssa v. 896 ja asekuntoiset miehet taistelivat unkarilaisten rinnalla. Székelyiden tehtäväksi tuli kronikoiden mukaan Karpaattien itäkärjen puolustaminen ja po. rajan vartiointi. 1400-luvun lopulla Vladislav II (unk. II Ulászló) antoi székely-kansalle verovapauden sotapalvelusta vastaan, mikä osaltaan tukee kronikoiden kuvausta. Székelyiden asuttaman Karpaattien itäkärjen alueella asuivat sydänkeskuajalta lähtien myös saksit, szások. Székelyiden nauttimaa erityisasemaa kuvaavat myös heidän hallinnolliset yksikkönsä, jotka ilmenevät myös alueen szék-loppuisissa paikannimissä (szék; tuoli), joita nykyisinkin on kaikkiaan kahdeksan.
Transsivania, unk. Erdély muodostui itsenäiseksi hallinnolliseksi alueeksi 1570 solmitun Speyerin sopimuksen nojalla. Samalla historialliseen Erdélyn alueeseen liitetttiin ne Tiszan itäpuoliset linnaläänit, jotka olivat tuolloin János Zsigmondin hallussa. Partium- tai Részek-nimellä (részek = osat) kutsuttiin niitä Transsilvanian ruhtinaan hallinnassa olleita Tiszántúlin linnaläänejä, joita virallisesti ei koskaan liitetty Transsilvaniaan. Ne olivat Unkarin kuningaskunnan “osia”, mutta Transsilvanian ruhtinaan omaisuutta ja hallinnossa.
Ulkopoliittisten konjunktuurien seurauksena Transsilvania sai autonomisen aseman, vaikka joutuikin tunnustamaan Turkin sulttaanin ylivallan. Sulttaanin valta konkretisoitui mm. niissä tilanteissa, joissa uusi ruhtinas valittiin. Sulttaaani ilmoitti käskykirjeellään (ferman)vaaliin kokoontuneille oman ehdokkaansa, joka myös valittiin. Aikanaan sulttaani myös vahvisti vaalin tuloksen lähettämällä valitulle oman vahvistusasiakirjansa (athname) sekä runsaat lahjat, jotka osoittivat vasallisuhteen syntymisen. Valtakunnankokous puol estaan vaati valtaistuimellenousun yhteydessä vakuutuksen, jossa ruhtinas sitoutui valtakunnankokouksen asettamiin ehtoihin. Tämä osoittautui välttämättömäksi erityisesti 1500-luvun lopulla, jolloin ruhtinas useita kertoja luopui asemastaan palatakseen taas takaisin. Valtakunnankokous, országgyűlés puolestaan vannoi kuuliaisuutta hallitsijalle. Valtiopäivillä olivat edustettuina itseoikeutettuina ns. regalistat eli hallitsijan neuvoston ja tuomioistuimen jäsenet sekä Transsilvanian kolme natiota: 1) Transsilvanian ja Partiumin linnaläänien aatelin edustus; 2) Saksien erivapauksia nauttivien kaupunkien edustus sekä 3) Székelyiden erivapauksia nauttivein johtajien edustus.
Ylimpien hallintoelinten (Neuvosto, Tanács; Kanslia, Kancellária; Sotajoukon komentaja, Főkapitány; Valtakunnan rahainvartija, Kincstartó sekä Tuomioistuin, Fejedelmi tábla) jäsenet olivat puolestaan ruhtinaan uskottuja, eivät aatelin valitsemia ja toimeenpanovalta oli ruhtinaan tiukassa kontrollissa. Ruhtinaan asema oli muutoinkin vahva, hänen maaomaisuutensa ylitti monin verroin alueen aatelin maaomaisuuden. Lisäksi hänen alaisuudessaan oli aluksi székelyiden, myöhemmin, 1600-luvun loppupuolella, myös hajdujen muodostama sotavoima.
Kun Osmanien valtakunta pakotettiin luovuttamaan vaiheittain Unkarin kuningaskunnan alueet, Habsburgit eivätpalauttaneet kokonaisuudessaan keskiaikaista yhtenäistä kuningaskuntaa, vaan säilyttivät suoraan omassa hallinnossaan Transsilvanian, joka liitettiin kuningaskuntaan vasta vuoden 1867 valtiosopimuksella, Ausgleich, Kiegyezés.. Tästä syystä eräs vuoden 1848 vallankumouksen tavoitteistakin oli ollut unió eli Transsilvanian liittäminen takaisin Unkarin kuningaskuntaan.
Vaikka székelyt olivatkin Transsilvanian ”natió”, heillä ei koskaan ollut omaa valtiota. Székelyt kuuluivat Transsilvanian ruhtinaan tai Itävallan hallitsijan alamaisiin ja vuosina 1867-1920 Unkarin kuningaskuntaan sekä vuodesta 1920 Romaniaan. Heidän lippuaan ja sen käyttöä voi siis pitää lähinnä vain keinona osoittaa oma indentiteetti.