32. Balatonin yliuinti

Balaton-átúzsás

Ehkä Sulkavan soutuun tai suomalaiseen suopotkupalloon rinnastettava kesäinen urheilutapahtuma Unkarissa on Balatonin yliuinti, Balaton-átúszás, joka tänä vuonna järjestettiin 32. kerran. Yli 7000 ilmoittautunutta lähti lauantaina 19.7. uimaan Balatonin pohjoisrannan Révfülöpistä kohti etelärannan Balatonboglária, jonne matkaa on kaikkiaan 5200 metriä. Mukana oli myös ulkomailta tulleita uimareita, eräs kaukaisimmista oli Bostoniin Yhdysvaltoihin muuttanut rouva, jonka sukujuuret olivat Unkarissa. Kaikkiaan 7259 uimaria saapui asianmukaisesti vastarannalle, tosin joukossa oli kaksi Unkarin armeijan sukeltajaryhmää, jotka tekivät matkan järvenpohjaa kävellen. Mukana oli myös noin kymmenvuotias tyttö, joka äitinsä mukaan selviytyi matkasta erinomaisen hyvin. Sää oli suotuisa lämpötila noin 30 astetta ja vesi 26o C.

Révfülöp on lomailun ohella tunnettu myös siitä, että se on Unkarin television kesä- aamuisin toteutettujen – ja meidän aamulähetyksiämme vastaavien – ohjelmien keskeinen lähetyspaikka. MTV 1:n illan pääuutislähetyksen viimeisin insertti esittelee tavallisesti seuraavana aamuna tässä ajankohtaisessa nakasiiniohjelmassa [Balatoni nyár suom. Balatonin kesä] käsiteltäviä teemoja.