Tel. 1353; 1356 tai 13600, koodi 20

Televisiouutisissa on marraskuun lopulta lähtien kerrottu eri organisaatioiden ja avustustehtäviin omistautuneiden säätiöiden operaatioista suurperheiden ja hädänalaisten auttamiseksi Unkarissa ja Transsilvaniassa, Erdély.  Kampanjat ajoittuvat Unkarissakin joulunalusaikaan, onhan joulu antamisen juhlaa, eli antaen saat, adva kapsz.

Mitä sitten tarkoittaa numerosarja yllä? – Ne ovat unkarilaisia lahjoitusnumeroita, adományvonal, joihin soittamalla lahjoitat kiinteän summan. Ensimmäinen on Ekumeenisen avustusorganisaation, Ökuménikus Segelyszolgálat, numero, johon soittamalla voi lahjoittaa 250 forinttia. Organisaatio kerää varoja myös Budapestin oopperatalon edustala myymällä unkarilaista glögiä, kuumennettua viiniä, forralt bor. Uutisivideossa myyntivuorossa oli opperalaulaja Erika Miklósa, jonka mukaan edellisvuoden viininmyynti tuotti 120000 forinttia.

Soittamalla numeroon 1353 lahjoitat 500 forinttia roomalais-katoliselle Katolikus Karitász-hyväntekeväisyysorganisaatiolle, jonka adventtikeräykseen oli uutisvideon mukaan jatkuva jono. Lahjoitettiin rityisesti joulun ajan elintarvikkeita, mutta mukana oli jopa joulukuusia.

Uutisten mukaan Samsung ja Unkarin olympiakomitea lahjoitivat kolmelle Budapestin koululle tietokoneita ja opetusvälineitä ja kännyköitä, Karitász taas lahjoitti keskoskaappeja 14 sairaalalle ja tietysti vaikeuksissa oleville perheille elintarvikkeita ja leluja. Erdélyn orpokoteihin erään avustusorganisaation lahjoittajat, ”jouluenkelit”, lähetettävät lasten omilla nimillä heidän toivomiaan, kauniisti pakattuja lahjoja.

Opetus- ja sosiaaliasioista vastaava Inhimillisten voimavarojen ministeriö, emberi erőforrás miniszterium kohdentaa 20 milj. forinttia suurperheiden auttamiseen. Määrärahalla ostetaan 70 tonnia elintarvikkeita, joista kootaan yli 2000 avustuspakettia, kunkin arvo 10000 forinttia.

Sunnuntai 16. joulukuuta on Unkarin Television ja Radion tempauspäivä. ”Kuuma linja”, 13600, koodi 20 ottaa vastaan kansalaisten avustuksia suorassa lähetyksessä. Tähän mennessä on kerätty 10 miljoonaa forinttia. Sunnuntaitempaukseen julkisuuden henkilöt tekevät erilaisia lahjoituksia, esim. olympiavoittajat lahjoittavat kilpailuasujaan, jotka kaupataan ohjelman aikana.