8.9. Unkarilaisen laulun päivä

Sunnuntai 8. syyskuuta oli Unkarilaisen laulun päivä, Magyar dal napja, joka muutamassa vuodessa on kasvanut merkittäväksi musiikkitapahtumaksi, jossa unkarilainen musiikki ja sanoitus sekä ennen muuta niiden esittäminen pääsevät näyttävästi esille. Uutiset kertoivat päivän tapahtumista Budapestissa ja ”maaseudulla”, mm. Békéscsabassa, joka tänä vuonna oli Unkarilaisen laulun pääkaupunki, sekä Zalaegerszegissä. Tänä vuonna kuorot ja pienemmät kokoonpanot, lauluyhtyeet ja instrumentaalimusiikkia soittavat kokoonpanot saivat esiintyä teattereissa, konserttisaleissa tai tilapäisillä esiintymislavoilla Budapestissa 14 paikassa, 10 kaupungissa pääkaupungin ulkopuolella (mm. Boldog, Eger, Hévíz, Salgótarján, Tata ja Zsira) ja kahdessa paikassa maan rajojen ulkopuolella, Slovakian Kassassa eli Košicessa sekä Erdélyn Sepsiszentgyörgyssä. 

Idean Unkarinlaisen laulun päivästä esitti Gábor Presser (synt. 1948), unkarilaisen kevyen musiikin grand old man, pianisti säveltäjä, Locomotiv GT-yhtyeen jäsen ja Vígszínház-teatterin musiikillinen johtaja. Hän oli hyvin tyytyväinen siihen, kuinkamonessa paikassa unkarilainen musiikki pääsi esille, kaikki tapahtumalle asetetut odotukset ovat hänen mukaansa täyttyneet. Yleisöllä on mahdollisuus seurata musiikkia monilla paikkakunnilla. – Unkarilaisen laulun päivää bietettiin ensimmäisen kerran 2008 Sziget-festivaalin yhteydessä.

Sunnuntaina oli pääkaupungissa mahdollisuus kuunnella kevyttä unkarilaista musiikkia aamupäivästä alkaen monella estradilla, kansanlaulusta jazziin ja pop- sekä rock-musiikkiin. Monella lavalla esiintyjät vaihtuivat tunnin välein. Kaláka-yhtyeellä oli lastenkonsertti Óbudassa, jossa osa nuorista kuuntelijoista osasi yhtyeen laulut ulkoa. Raitiovaunulinja 4:stä tuli päiväksi laulun raitiovaunu, dallamos villamos.

Tapahtuma käynnistyi Békéscsabassa, jossa yli 1000 peruskoulun ja lukion oppilasta oli kokoontunut laulamaan. Paikalliset ja ympäristön astuskeskusten kuorot ja yhtyeet pääsivät esiintymään ja tulivat yleisölle tutuksi. Gyulassa oli kolmen kuoron yhteiskonsertti ja yhteislauluun saattoi osallistua myöspaikallisen kapean rautatien, kisvasut, vaunuissa ja bussilinjoilla. Zalaegerszegissä tuhannet ihmiset olivat kerääntyneet pääkadulle, josta oli tullut esitysten ajaksi kävelykatu. – Slovakiassa Kassan teatterin esitys oli loppuunmyyty, mutta näyttelijät esittivät teatterin edustalla katkelman illan esityksestä, Ferenc Erkelin Bánk bán -oopperasta.