Töihin kotiseudun ulkopuolelle

Unkarin hallitus – vaikka ei puhukaan kestävyysvajeesta – on julistanut työllisyyden lisäämisen ja työttömyyden vähentämisen keskeiseksi tavoitteekseen. Hallitus on käynnistänyt erityisen työllistämisohjelman, közmunkaprogram, jonka tarkoituksena on tyuöllistää henkilöitä, joiden on ollut esim. alhaisen koulutustasonsa takia vaikea työllistyä. Oppositio pitää ohjelman avulla työllistettyjen määrää työllisyystilastojen kosmeettisena kaunisteluna. Hallitus on kuitenkin tiukasti sitä mieltä, että on parempi, että ihminen saa ehkä varsin niukankin toimentulonsa korvauksena tehdystä työstä eikä työttömyys-avustuksena.

Uutiset kertovat 1.10. ohjelmasta, jonka tarkoituksena on tukea niitä työnhakijoita, jotka ovat työllistyäkseen valmiit lähtemään työhön toiselle paikkakunnalle. – Unkarissa on varsin suuret alueelliset erot: Itä-Unkari on aluetta, joka kehittyy taloudellisesti hitaammin kuin Länsi-Unkari eli Dunántúl. – Vuosi sitten (1.10.2012) käynnistyi ohjelma, jonka tavoitteena oli tukea niitä työnhakijoita, jotka olivat valmiit matkustamaan tavallista pitempiä työmatkoja tai muuttamaan toiselle paikkakunnalle ottaakseen vastaan tarjolla olevan työn.– Ohjelman mukaan tukea voivat hakea henkilöt, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

  • työpaikka on vähintään 6 kuukadeksi
  • viikottainen työaika on vähintään 20 tuntia
  • työmatka on enintään 100 km tai kestää enemmän kuin 5 tuntia
  • tukea voi saada enintään 18 kuukaudeksi

Ohjelman videoleikkeessä haastatellaan Budapestiin muuttanutta apteekkiapulaista, joka kotipaikkakunnallaan oli etsinyt työtä vuoden. Hän oli hakenut työnhakijoille tarkoitettua asumistukea, álláskeresőknek járó lakhatási támogatás, ja saanut sen. Alivuokralaisena asuvalle tuki oli tarpeen (mikä kielii myös palkan ja elantokustannusten epäsuhdasta). Toinenkin syy haastatteluun oli: päätöksen tuen myöntämisestä ojensi hänelle työllisyydestä vastaava valtiosihteeri Sándor Csomba, joka samalla kertoi uutisille, miten tärkeää tällainen tuki oli työllisyyden lisäämiseksi. Kuluvalle kaudelle oli tullut tuhatkunta hakemusta, joista pari sataa odotti yhä käsittelyä.