Yliopistot ja opetus 4.10.

Uutiset kertovat perjantaina 4.10. korkeakouluopiskelusta. Ensimmäisenä on Sapientia-yliopiston Kolozsváriin vastikään valmistuneiden 5000 m2:n toimitilojen luovutus yliopiston käyttöön. Yliopiston koko nimi on Sapientia Erdélyi Magyar Tudományegyetem eli Sapientia – Transsilvanian unkarilainen yliopisto. Se on pääosin Unkarin valtion ylläpitämä.

Yliopisto toimii kolmella vahvalla unkarilaispaikkakunnalla, jotka ovat Miercurea Ciuc – Csíkszereda, Târgu-Mureş – Márosvasárhely sekä Cluj-Napoca – Kolozsvár. Yliopisto aloitti toimintansa 2001, jolloin opiskelijoita oli 400, nyt yksin Kolozsvárissa on 300 opiskelijaa. Vihkiessään uudet toimitilat käyttöön varapääministeri ja kansallisuus-politiikasta vastaava ministeri Zsolt Sermjen sanoi, että rajat ylittävä kansallisuuspolitiikan strategiassa yliopistolla on merkittävä rooli. Semjenin mukaan edelliset sosialistihallitukset jättivät yliopiston oman onnensa nojaan ja Romanian viranomaiset yrittivät tukahduttaa sen toiminnan. Sapientia-yliopisto on hänen mukaansa Erdélyn unkarilaisuuden säilymisen symboli, Semjen käytti ”emblemaattista” muotoilua häviämättömyyden symboli, magmaradás szimbóluma. Myös yliopistoa ykäpitävän Sapientia-säätiön toiminnan ohjauksesta vastaavan elimen (kuratórium) puheenjohta Béla Kátó osoitti ottaessaan toimitilat vastaan kiitollisuutensa Unkarille, sen hallitukselle ja unkarilaisille veronmaksajille, jotka vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olivat rahoituspäätöksellään ja lahjoituksellaan osoittaneet auttamishalunsa. Paikalla oli Unkarin valtiovallan edustajana myös ulkoministeriön valtiosihteeri Zsolt Németh, Kansallisuuspolitiikasta vastaavan valtiosihteerin sijainen Zsuzsanna Répás sekä pääministeri Orbánin puoliso, rva Anikó Lévai.

Toisena korkealulutusuutisena kerrottiin, että 19:ssä Unkarin yliopistoissa opiskelee tänä vuonna yhteensä 450 brasilialaista opiskelijaa ja näistä 250 Budapestin teknillisessä yliopistossa, Budapesti Műszaki Egyetem, BME, jossa on kaikkiaan noin 900 ulkomaista opiskelijaa. Kysymys on Brasilian hallituksen lanseeraamasta stipendiohjelmasta, jonka kautta voidaan tulla opiskelemaan nyt ensimmäistä kertaa myös Unkarin korkeakouluihin. Unkari on myös ensimmäinen alueen maa, johon ohjelman rahoituksella voidaan tulla opiskelemaan. Ensi vuoden helmikuussa aloittaa opintonsa Unkarissa mahdollisesti jopa tuhat uutta brasilialaisopiskelijaa.

BME:n rehtori on tyytyväinen ebglanninkielisissä ohjelmissa opiskeleviin ulkomaalaisiin opiskelijoihin: rehtorin mukaan opiskelu BME:ssä on suuri mahdollisuus sekä opiskelijoille että yliopistolle. Valmistuttuaan opiskelijat voivat uraa luodessaan kertoa opiskemahdollisuuksista Unkarissa ja heidän kvalifikaationsa on osoitus koulutuksen tasosta. Alumnit voivat tarjota tutkmusmahdollisuuksia vanhalle alma materilleen ja yliopiston tutkijjat pääsevät mukaan kansainvälisiin hankkeisiin, näin myös yliopisto saa lisää kansainvälistä näkyvyyttä. Opiskelijat ovat tyytyväisiä opetukseen ja sen käytännönläheisyyteen, ml. moniin harjoituskurrseihin. Ainoa ongelma tähän asti oli ollut opetustilojen viileys.

Kolmanneksi kerrotaan Kaposvárin yliopiston joidenkin opiskelijoiden ja opettajien tempauksesta. Rehtori on antanut päätöksen, joka koskee opiskelijoiden – ja opettajien – pukeutumista. Pukeutumista koskevat määräykset, öltözködési kodex, on annettu rehtorin päätöksenä, sillä yliopiston (kuten myös lukion opiskelijoiden) on rehtorin käsituksen mukaan pukeuduttava asianmukaisesti. Miesten on käytettävä pitkiä housuja ja umpinaisia kenkiä, sandaalit tai rehtorin käyttämä termi papucs, tohvelit, tossut, eivät ole sallittuja. Eivät myöskään lyhyet hameet tai syvään uurrettu puseron tai puvun kaula-aukko, dekoltázs. Opisdelijat eivät – omasta mielestään – juuri kiinnitä huomiota pukeutumiseensa, jokainen pukeutuu niin kuin hyväksi näkee. Videoleikkeessä haastateltu rehtori oli pukeutunut tummiin suoriin housuihin, vaaleaan paitaan, vinoraidalliseen solmioon ja yhdistelmätakkiin. Mutta toisessa videoleikkeessä opettajalta vaikuttava henkilö oli pukeutunut – ilmeisestikin – tummiin farmareihin ja tummaan yhdistelmätakkiin, hän oli kuitenkin ilman solmiota ja kauluspaidan ylin nappi oli auki.

Torstaina näyttelijäntyön opiskelijat olivat riisuutuneet uutisankkurin – ja videoleikkeen – mukaan tuntiaan varten alastomiksi, anyaszült meztelen, joskin tutusmiskohteena olevat roolivihkot olivat selvästikin tavallista suuremmat. Perjantaina osa miesopiskelijoista puolestaan oli ylipukeutunut: ainakin muutamilla oli puku tai yhdistelmäpuku, kauluspaita ja solmio. Opiskelijat olivat valmiit jatkamaan ainakin suomalaisittain leikkimielistä demonstraatiotaan. – Vaikka päätöksessä todetaankin sen lisäksi, että se oli asianmukaisesti saatettava asianosaisten tietoon, että ne, jotka rikkovat pukeutumisellaan lakia ja annettua sisäistä ohjeistusta, joutuvat teostaan edesvastuuseen, kenenkään ei rehtorin mukaan  tarvitse varautua esim. sakkorangaistukseen. Asian käsittelyn yhteydessä ei kuulijalle selviä, oliko rehtorin toimenpide uutisankkurien mielestä ylilyönti vai pidetäänkö opiskelijoiden aika ajoin varsin vapaata tai piittaamatonta pukeutumista ylipäänsä ongelmana. Yliopiston perjantaisen ilmoituksen mukaan pukeutumisohjeistus jää voimaan. – Suomalaisia on aina ihmetyttänyt se, että opiskelijat pukeutuvat erittäin huolellisesti ja huolitellusti tenttikauden suullisiin kuulusteluihin, pojat poikkeuksetta tummaan pukuun ja solmioon ja tytöt usein ”pikkumustaan” tai vastaavaan.