4. metrolinja (M4) avataan – vihdoinkin!

Orbánin 1. hallitus teki  periaatepäätöksen neljännen metrolinjan rakentamisesta Budapestiin. Uusi linja yhdistää Kelenföldin rautatieaseman Budassa Pestissä sijaitsevaan Itäiseen rautatuieasemaan, Keleti pályaudvar. 7,4 kilometrin pituisella linjalla on pääteasemat mukaanlukien 10 asemaa ja matka kestää 13 minuuttia. Asemilla on mahdollisuus vaihtaa muihin liikennevälineisiin: Itäisellä rautatieasemalla voi siirtyä junaan tai M2-metroon, Kálvin-aukiolla puolestaan M3-metrolinjalle ja linjan läntisellä pääteasemalla jälleen junaan.  Uuden linjan asemat ovat: Kelenföldi pályaudvar Bikás park Újbuda-központ ● Móricz Zsigmond körtér ● Szent Gellért tér Fővám térKálvin térRákóczi tér II. János Pál pápa tér Keleti pályaudvar.

M4:n rakentaminen on kestänyt huomattavasti pitempään kuin rakentamisesta päätettäessä arvioitiin. 1998 tehdyn periaatepäätöksen mukaan linja olisi ollut valmis jo 2003, mutta vielä samana vuonna valtio veti pois rahoitustukensa. Kun aikatauluja ja rahoitussuunnitelmia tarkistettiin, uudeksi valmistumisajankohdaksi ilmoitettiin – vuonna 2004 uuden rahoitussuunnitelman perusteella – vuoden 2009 loppu. Vuonna 2007 silloinen pormestari Demszky, joka oli jo neljään kertaan tarkistanut valmistumisaikataulua, kuitenkin ilmoitti, että linjan valmistuminen siirtyisi jälleen vuodella eli vuoden 2010 loppuun. Tämänkin jälkeen rakennustöiden aikataulua tarkistettiin useaan kertaan. (Vuosien kuluessa ensimmäisen, vuonna 1998 tehdyn päätöksen jälkeen metrolinjan valmistumiselle on annettu kaikkiaan 17 eri valmistumisajankohtaa.) Rakennustöitä hidastivat erityisesti jatkuvasti kohoavat kustannukset. Alkuperäisen suunnitelman kustannusarvio oli 195 mrd. forinttia. Nyt linjan valmistuttua budjetin loppusumma on 452 mrd. forinttia.

Uudella metrolinjalla on tehty testiajoja useita viikkoja ja vihdoin 22.3. liikenneviranomaiset ilmoittivat, että linja voidaan luovuttaa Budapestin kaupungin liikennelaitokselle ja matkustajaliikenne voi alkaa. Uuden linjan asemat ovat avaria ja monelle asemalle on saatu luonnonvaloa.

Uusi linja on automaattinen eikä siillä puolen vuoden ylimenokauden jälkeen käytetä kuljettajia. Linjan virallinen luovutus BKV:lle tapahtuu 28.3. kello 09:00 ja matkustajaliikenne alkaa klo 12. Matkustajat voivat kokeilla uutta linjaa ilmaiseksi sunnuntai-iltaan 30.3. saakka. – Uuden metrolinjan käyttöönoton seurauksena kaikkiaan 40 linja-autolinjan, viiden raitiovaunulinjan ja kolmen johdinautolinjan liikennöintitiheys ja aikataulu tulee muuttumaan.

Perjantaista 28.3. 2014 alkaen Budapestissa on 4 metrolinjaa:

  • M1 eli Földalatti, sananmukaisesti maanalainen, (”keltainen metro”) on Euroopan mantereen ensimmäinen metrolinja, joka rakennettiin 1896 maailmannäyttelyä varten. Vuonna 1973 linjaa pidennettiin ja uudeksi pääteasemaksi tuli Mexikói út.
  • M2, jonka tunnusväri on punainen, aloittui toimintansa 1970, aluksi välillä Deák Ferenc tér —  Fehér útrs vezér tere), jossa mahdollisuus vaihtaa Gödöllőön menevään HÉV-lähiliikennejunaan.
  • M3 (”sininen metro”) aloitti liikennöintinsä vuonna 1976 välillä Deák Ferenc tér — Nagyvárad tér. Varsin pitkään suunnitelmissa on ollut linjan jatkaminen Ferihegyn eli Ferenc Lisztin lentokentälle saakka.
  • M4 (”vihreä metro”) otettiin käyttöön 2014. Joissakin suunnitelmissa linjan piti ulottua Etelä-Budasta pitkälle Koillis-Pestiin, Rákospalotaan. Linja kuitenkin päättyy Itäiselle rautatieasemalle, kun suunnitelmissa on ollut myös linjan ulottaminen pitemälle, jolloin pääteasema olisi ollut Bosnyák tér eli juloimman kehätien (Nagy lajos Király útja) ja Csömöri útin risteys.

.