Vuosi 2017: kasvua ja vakautta

Uutisissa [M1 híradó] aamulla 28.11. kerrotaan maan talousnäkymistä. GKI eli Gazdaságkutató Zrt, yksityinen taloustutkimusta tekevä yhtiö on ennustanut, että vuonna 2017 GDP kasvavaisi 2,7 %. Lisäksi reaalipalkat kasvaisivat 7 %, kuten ovat kasvaneet kuluvan vuodenkin aikana. Tutkimuslaitos arvioi, että keskeisinä … Lue loppuun

Lintuinfluenssa

Viime päivinä monissa Euroopan maissa siipikarjasta on löydetty lintuinfluenssaa aiheuttava virus H5N8. Unkarissa uusimmasta lintuinfluenssatartunnasta ilmoitti valtakunnallinen elintarviketurvallisuusvirasto, Nemzeti Élelmisérlánc-biztonsági Hivatal [eli Nébih]. Sen laboratorio oli tunnistanut viruksen Etelä-Unkarin Kiskunmajszassa [Bács-Kiskunin lääni] toimivassa ankkatarhasta otetuista näytteistä. Asiasta tiedotti Unkarin maatalousministeriö … Lue loppuun

Suotuisaa palkkakehitystä luvassa 2017

Vuodelle 2017 hallitus on esittämässä korotuksia minimipalkkaan (121540 Ft/kk) ja ammatilliseen tai taattuun palkkaminimiin, szakmai/garantált bérminimum (129000 Ft). Myös työnantajapuoli on varsin pitkälle hyväksymässä esitykset, sillä tällä tavoin kyettäisiin – minimipalkkaa korottamalla – vähentämään harmaata taloutta ja nostamalla koulutettujen ammattimiesten … Lue loppuun

positiiviasia koulutusindikaattoreita

Euroopan Unionin vuosittaisen koulutusta koskevan julkaisun mukaan ei vain Unkari vaan myös Unkarin koulutus on vahvistumassa. Näin totesi Emmin [Emberi Erőforrások Minisztériuma] parlamentaarinen valtiosihteeri Bencse Rétvári lauantaina Budapestissa. MTI julkaisi yhteenvedon tiedotteesta 12. marraskuuta. Rétvári totesi vastikään julkistettuun EU:n julkaisuun … Lue loppuun

JOULUMYYJÄISET 23.11.

Tampereen Suomi-Unkari Seuran, Kalevan Unkarin ystävyyspiirin sekä Naisten Pankin yhteiset joulumyyjäiset  järjestetään Kalevan kirkon seurakuntatiloissa keskiviikkona 23.11. klo 17 alkaen.

Perustuslain muutosesitys ei saanut parlamentin tukea

”Jobbik-puolueen parlamenttiedustajat ovat päiväkotitasolla: puurot ja vellit menevät heiltä sekaisin”. Näin arvioi Fideszin parlamenttiryhmän puheenjohtaja Lajos Kósa parlamentin äänestettyä hallituksen esityksestä  perustuslain  muuttamiseksi. Kósa ei oman ilmoituksensa mukaan hämmästynyt parlamentissa tiistaina (8.11.) pidetyn perustuslain muutoseistystä koskevan äänestyksen tulosta, sillä oppositio … Lue loppuun