Peruuntunutta, toteutunutta, ja tulevaa toimintaa vuonna 2020

”UUSI NORMAALI”. Tampereen Suomi-Unkari Seura on joutunut peruuttamaan monia tapahtumiaan Covid-19 -virusepidemian eli koronan vuoksi. Osan tapahtumista olemme siirtäneet sine die, osan olemme toteuttaneet aikataulumuutosten jälkeen. Ainakin osan syksyn tapahtumista pyrimme toteuttamaan tiedoston lopussa olevan aikataulun mukaisesti. UUSI TOIMINTAYMPÄRISTÖ. Kulttuuritalo … Lue loppuun

SUS-TAMPERE: Saunaretki 22.8.

Monet seuramme tapahtumat ovat kevään ja kesän aikana peruuntuneet koronaviruksen takia. Ennen kesän päättymistä pääsemme kuitenkin perinteiselle saunaretkellemme lauantaina 22. elokuuta klo 14 alkaen. Retkemme kohde on kuten monena vuotena aikaisemminkin Louhennokan huvila Ylöjärven Lempiäniemen kainalossa. Ohjelmassa ainakin unkarilaisen kalakeiton … Lue loppuun

VUOSIKOKOUS ja eräät kevään tapahtumat siirtyvät

Hyvät Jäsenet! Koronavirus vaikuttaa myös Tampereen Suomi-Unkari Seuran toimintaan. Lauantaiksi (21.3.) ilmoitettu esitelmä ja vuosikokous siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Samoin sunnuntaiksi (29.3.) sovittu lukupiiri ja filmin katselu peruuntuu. Mertsi Lindforsin esitelmän ja matkailuillan (8.4.) toteutuminen on niin ikään epävarmaa. Em. … Lue loppuun

Teatteriretki Hämeenlinnaan

Tampereen ja Lempäälän Suomi-Unkari Seurat järjestävät yhdessä teatteriretken Hämeenlinnaan katsomaan operettia Kreivitär Mariza perjantaina 6.3.2020 klo 19.00. Olemme varanneet 20 lippua, yhden lipun hinta on ryhmäalennuksella 37,50 euroa. Lisäkustannuksia tulee bussimatkoista, mutta hintaa emme vielä tiedä. Toivomme matkasta kiinnostuneiden ottavan … Lue loppuun

LIETTUA-SEURAN MATKA UNKARIIN

Tampereen Liettua-seuran jäsenmatka Liettuan suuriruhtinas ja Puolan kuningas Jogailan/Jagellon ja tämän hallitsijasuvun jalanjäljille Unkariin 1.-7.6.2020 Alustava ohjelma Ma 1.6.2020 Noin klo 5.30-6.00 lähtö kotoa omin kulkuneuvoin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Lentoasemalla on oltava viim. pari tuntia ennen lähtöä eli klo 7.35. Jokainen … Lue loppuun

JOULUMYYJÄISET

Perinteiset joulumyyjäisemme Kalevan kirkolla. Tarjolla mausteita, unkarilaisia leivonnaisia, namusia ja gulassia. Mukana kirkon Unkari-piiri artikkeleineen ja arpajaisineen sekä Naisten Pankki. Aika: lauantai 30.11. klo 11-13. Paikka: Kalevan kirkon aula

PIKKUJOULU

Pikkujoulussamme tarjolla tuttuun tapaan joulupuuro, glögi ja piparit. Saat joulutunnelmaa, iloista mieltä ja tapaat mahdollisesti myös joulupukin. Tule ja tuo pieni lahja (n. 5 euroa) tullessasi! Aika: perjantai 13.12. klo 17. Paikka: Kulttuuritalo Laikun neuvotteluhuone Lauri+Viita.

RUOKAKURSSI

Valmistamme ja syömme unkarilaista ruokaa Kalevan seurakunnan Unkari-piirin jäsenten kanssa. Aika: lauantaina 16.11. klo 10 alkaen paikka: Kalevan kirkon keittiötilat. Ilmoittautuminen Helka Lumiaiselle 12.11. mennessä.

Kiinnostavatko kuohuviinit?

Kiinnostavatko kuohuviinit Sinua? Nyt on mahdollisuus täydentää tietojasi Winebridge-ravintolassa 1. marraskuuta klo 18. Kansainvälinen viinituomari ja kouluttaja Timo Jokinen on luennoinut ja maistattanut viinejä lempääläisille jo kolmena syksynä – hänen sukujuurensa ovat Lempäälässä. Viime syksynä hän perusti Tampereelle Aamulehden painotalon … Lue loppuun