Korkeakoulutuksen kehittäminen on haasteellista

Korkeakoulutus saa oman valtiosihteerin. – Unkarin valtion- ja paikallishallinnossa on sovellettu 1989 järjestelmänmuutoksen jälkeen menettelyä, jossa johtavat virkamiehet vaihtuvat automaattisesti, mikäli maata, kaupunkia tai kuntaa johtava puolue tai koalitio vaihtuu. Näin ministeriöiden valtiosihteerit edustavat siis kulloistakin hallitusta ja ajavat puolueensa … Lue loppuun

Szomzédok – Unkarin ”Kotikatu”

M1:n uutiset raportoivat 24.1.2013 myös uusista näkokulmista lähimenneisyyteen. Samanlaisin tuntein kuin suomalaiset muistelevat Kotikatu-televisiosarjaa, unkarilaiset muistavat oman ”kotikatunsa”, 13 vuotta esitetyn ”Naapurit” eli Szomzédok-sarjan, jonka kuvaukset aloitettiin vuonna 1986. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin 1987 aiheenaan muutto uuteen lähiöön ja uuteen … Lue loppuun

LMP:n hajoaminen varmistunut

Lyhytaikaiseksi jäi Lehet más a politika-puolueen eli LMP:n sisäinen sopu, jota vielä viikko sitten osapuolten toimesta vakuutettiin, tosin poliittisten kommentaattorien lausunnoissa sovun kestämistä epäiltiin tuoreeltaan mm. M1:n uutisissa. Puolueesta on lopullisesti eroamssa Benedek Jávorin johtama ”enemmistösiipi” eli 8 jäsentä perustaakseen … Lue loppuun

EU-budjetti parlamentissa

Keskustelu EU:n seuraavan rahoituskauden budjetista jatkui parlamentissa. Pääministeri antoi neuvotteluista selonteon päiväjärjestyksen ulkopuolella. Pääministeri toisti ilmoituksessaan Brysselin päätöksestä aiemman kantansa, että EU:n seuraavaa rahoituskautta koskeva tulos, josta sovittiin viime viikolla Brysselissä, oli Unkarin tähän asti suurin voitto sitten maan liittymisen … Lue loppuun

Opiskelijaliikehdintä jatkuu

Aiemmin on kerrottu, että korkeakouluksesta vastaava Inhimillisten voimavarojen ministeriö, Emberi Erőforrások Minisztériuma on yhdessä yliopistojen ja valtakunnallisen opiskelijajärjestöken liiton Hallgatói Országos Önkormányzat Konferenciája, HOÖK, kanssa käynnistänyt pyöreän pöydän keskustelut, joissa korkeakoulutuksen kehittämistä koskevia keskeisiä kysymyksiä voutaisiin yhdessä käsitellä. Viimeisen neljännesvuoden … Lue loppuun

Megrázó történet következik – seuraavaksi järkyttävä uutinen

Unkarin M1:n uutislähetyksen loppupuolelle on sijoitettu sellaisia rikosuutisia ja onnettomuuksia, joilla katsotaan olevan yhteiskunnallista merkitystä.Tällaisia ovat esim. edellisen vaalikauden ylimpien hallintovirkamiesten väärinkäytökset, korruptioepäilyt, ja toimivallan ylitykset, joiden seurauksena on jotain myyty alihintaan tai solmittu sopimuksia ylihintaan. – 10. helmikuuta tällainen … Lue loppuun

MSZP pyytää anteeksi aiempaa kansalaisuuspolitiikkaansa

MSZP:n puheenjohtaja Attila Mesterházy piti 17. tammikuuta puheen Transsilvanian Kolozsvárissa, rom. Cluj-Napoca, jossa hän pyysi anteeksi puolueensa linjaa vuoden 2004 kansanäänestyksessä. Äänestyksessä unkarilaisilta kysyttiin, haluaisivatko he, että Unkari säätäisi lain, jonka mukaan ulkomailla asuvat ja itsensä etnisiksi unkarilaisiksi kokevat saisivat … Lue loppuun

”Rezsicsökkentés” – yleiskulujen leikkaaminen

Hallituspuolueiden (Fidesz ja KDNP) parlamenttiryhmät kokoontuivat Kaakkois-Unkarin  vuosittaiseen yhteiskokoukseensa Kaakkois-Unkarin Gyulaan. Lehdistötilaisuudessa Fideszin parlamenttiryhmän puheenjohtaja Antal Rogán ennusti, että heinäkuun alkuun mennessä alennettaisiin vesi- ja jätevesimaksuja, jätehuoltomaksuja, pullotetun kaasun hintaa ja nuohousmaksuja. Asia uutisoitiin  hallituspuolueiden parlamenttiryhmien yhteisen kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, … Lue loppuun